maanantai 22. lokakuuta 2012

Hello Goodbye

Huhuu, hengissä ollaan. Viime postauksesta on vierähtänyt hyvä tovi jos toinenkin. Monesti on kirjoittaminen ollut mielessä ja useampaa aihettakin olen pyöritellyt ajatuksissani. Se varsinainen istuutuminen kirjoittamaan ei vain ole onnistunut tapahtumaan. Siihen ei vain ole ollut aikaa.

Kesälomalla aloin kirjoitella tätä blogia ihan omaksi ilokseni ja ajankulukseni. Lomalaisella kun ei ole muuta kuin aikaa ja energiaa. Mutta nyt kun syksy tuli takaisin ja kiikutti mukanaan paitsi työt myös lyhyemmät päivät, ei aikaa tunnu riittävän enää mihinkään. Saati sitten jaksamista. Viime viikkoina minun on melkeinpä ihan oikeasti ollut päätettävä, että mihin minä oikein vapaa-aikani tuhlaan: pelaamiseen vai kirjoittamiseen. Voitte, Hyvät Lukijat, ihan itse päätellä kumpi puoli on ollut voittoisampi. En usko tilanteen tästä parantuvan niin kauan, kun päivät ovat lyhyitä ja täynnä töitä. Ei, ellei vuorokauteen ilmaannu jostain lisätunteja, tai joku lainaa minulle DeLoreaniaan. Koska molemmat näistä vaihtoehdoista vaikuttavat jokseenkin epätodennäköisiltä, pidän parhaana nostaa hattua ja poistua takavasemman suuntaan. Ainakin hetkeksi.

Otsikosta huolimatta tämä ei siis ole mikään oikea hyvästi. Ehkä enemminkin nähdään taas. Kyllä minä vielä varmasti jatkan postailua, säännöllisen epäsäännöllisesti vain. Aihepiirikin saattaa hötäkässä vähän laajentua. Jokailtaisten Salkkareiden ääressä olen meinaan jo alkanut vähän kaavailemaan semmoisia nörttiuskottavia käsityöjuttuja. Telkkaria katsoessa kädet jää vapaaksi ja jollainhan se pitää jännetuppitulehduksia pitää voimissaan, jos ei pädillä tai hiirellä ja näppiksellä. Jos nuo käsityösuunnitelmat muotoutuvat todellisuudeksi, aion varmaan dokumentoida sen tänne. Ei tästä mitään kässäkerhoa ole tulossa, ei sillä. Mutta kuitenkin.

Tiedän varsin hyvin, että tämä todennäköisesti aiheuttaa lukijakatoa. Mutta ei se mitään. Aloin kirjoittamaan omalla aikataulullani ja omaksi ilokseni, ja samoilla periaatteilla kirjoittamista jatkankin. Tässä tilanteessa se vain tarkoittaa muutosta. Jos jotakuta kiinnostaa aatelmani vielä tämän jonkinasteisen formaatinmuutoksen jälkeenkin, niin hienoa. Jos ei, niin siinä tapauksessa kiitän Teitä Lukijoita huomiostanne, on ollut kivaa. :)

Nyt: hei vaan hetkeksi ja palataan asiaan ajan antaessa periksi! <3

1 kommentti:

  1. Todellakin haluun ainanki minä lukea (ja maybe kuvia käsityö jutuista. Sun käsialaa oleva ankkakin täällä komeasti nököttää edelleen.

    Minuu itteä vaan harmittaa että oon ollut hyvin huono kommentoija.

    VastaaPoista