sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Hikeä, verta ja miellyttäviä yllätyksiä

Pari kuukautta minä olen tässä pyöritellyt ja tuskastellut Dragon's Dogmaa. Peli maistui vähän puulta ja mieli teki lopettaa, mutta ei luontoni sallinut. Pakko oli puskea viimeiseen asti, kun kerran oli leikkiin ryhtynyt. Loppumetreillä aloin jo miettiä, että hyvä kun saa viimeinkin pakattua pillit pussiin. Sitten olen varmasti pätevöitynyt kirjoittamaan tiukkaa kannanottoa siitä, kuinka ei ole ennen niin tylsiä lohhareita metsästetykään ihan niin tylsällä tavalla. Mutta onneksi pidin pintani, enkä luovuttanut. Nyt täytyy nimittäin vähän perua aikaisempaa narinaani, tai edes lisätä siihen sivuhuomautus. Loppupomon jälkeen peli nimittäin pisti ihan eri vaihteen silmään, ja endgame olikin jo Dragon's Dogma 2.0. Se otti kaiken sen potentiaalin, mitä pelissä oli ihan alusta asti, ja toteutti sen täydessä mitassaan.

Juoneltaan Dragon's Dogma on suuri lohikäärmejahti. Pelin alussa lohikäärme on tullut pelimaailmaamme kylvämään satunnaista tuhoa. Se lennähtelee välistä kaupunkeihin ja pelottelee kansalaisia. Ei se oikeastaan tuhoa juuri mitään. Mitä nyt vain säikyttelee kansalaisparkaset sisätiloihin ja lukkojen taakse. Mutta minun hahmonipa päättää jostain syystä olla tyhmänrohkea ja tuikkaa rekan kokoista kärmestä ruostuneella miekalla nilkkaan. Kärmeshän ei tästä tykkää ja repäisee sankariltani sydämen rinnasta. Jutustaa vielä ennen lähtöään: "Minäpä otan tämän, etkä sinä voe sille mittään. Tule hakemaan se takas, jos uskallat. Minä oon tuolla K-Marketin pihassa joka perjantai minun Corollalla. Suat lättyys jos näätät siellä nuamoos. Tuupa vuan käämään, niin kötistään!" Sitten se lentää pois. Oletettavasti sinne K-Marketin pihaan. Tämä on siis pelin alkuasetelma. Siitä sitten lähdetään. Pikkukylän tyttö (tai poika) suuntaa kohti suurta maailmaa ideanaan kötistä dargonin kanssa ja voittaa siltä varastettu sydämensä takaisin. Tässä vaiheessa vähän ihmettelin juonta. Mietin, että onpa siinä omituinen lohikäärme. Eihän sen toiminnassa ollut mitään järkeä. Miksi se ei vain polta kaikkea ja tapa kaikkia, jos se kerran tahtoo kylvää tuhoa? Luottavaisin mielin lähdin kuitenkin edistämään juonta. Uskoin vakaasti, että kyllä tästä vielä hyvä tulee ja tarina kertoo syyn kaikkeen. Tokihan tästä saadaan muheva tarina aikaiseksi, se varmaan vain selostetaan pikkuhiljaa välivideoissa ja ehkä maailmasta löytyvissä tekstinpätkissä. Mutta pitkäänpä sain odottaa. Kylästä lähdettyäni siirryin avoimeen maailmaan. Sain monenlaisia toimeksiantoja eläinten tappamisesta tavarankuljetuksiin ja saattamistehtäviin. Missään ei kuitenkaan oikeastaan kerrota lisää kaiken tarkoiksesta. Mikä se lohikäärme on? Mistä se tuli? Mitä se haluaa? Kaikki johdattaa kuitenkin askel askeleelta lähemmäs sitä K-Markettia. Siltä polulta ei muuten pääse sitten vahingossakaan eksymään. Siitä pitää huolen yli-innokkaat koneohjatut pelikaverini. Ne kertovat kyllä vähän väliä, mihin seuraavaksi pitää suunnata. Sen vain jättävät mainitsematta, että miksi. No, löydän lopulta K-Marketin ja teurastan sydänvarkaan. (En suostu sanomaan tätä spoileriksi, oli tämä sen verran odotettavissa oleva loppuratkaisu.) Vieläkään mitään ei selitetä. Vieläkään juoneen ei saada päätä eikä häntää. Pelin juoni jäi tuntumaan ohuelta, vaikka ei se varsinaisesti ollut huonokaan. Ihan hyvältä se paperilla kuulostaa, mutta lopputulos jäi tuntumaan tarkoituksettomalta vielä pääpahiksen kaaduttuakin.

Sama ongelma jatkuu omasta mielestäni myös pelimekaniikkojen puolelle. Pelissä on mahdollista valita aluksi yksi kolmesta luokasta hahmolleen: siitä voi tulla miekalla ja kilvellä varustettu soturi, tikareita ja jousipyssyä heilutteleva metsästäjätyyppi tai taikoja heittelevä maagi. Myöhemmin luokkaa saa vaihtaa tai valita jotakin näiden välimaastosta. Kaikkia opittuja kykyjä ei voi käyttää samanaikaisesti, vaan niistä pitää aktivoida käyttöön muutamia kerrallaan. Maailmasta löytyy erilaisia hirviöitä, joilla on erilaisia heikkouksia, joten niitä kykyjä pitää vaihdella sen mukaan, mitä vastustajia reitillä on odotettavissa. Joskus hahmo voi yrittää paukuttaa niitä kauempaa. Joskus voi yrittää kiivetä pahiksen selkään ja ottaa vähän lähikontaktia. Kaikki kuulostaa todella monipuoliselta ja mielenkiintoiselta. Siis paperilla. Lopputulos tuntuu tässäkin suhteessa todella laihalta. Ainakin lohikäärmeen kaatumiseen asti.

Yllättäen pelin loppupahiksen jälkeen ei tulekaan lopputekstit. Kaikki ei päätykään sinne K-Marketin pihaan, vaan sitten alkaakin loppuselvittely. Siinä vaiheessa tuntuu siltä, kuin olisikin vaihdettu eri peli konsolin levykepesään. Nyt alkaa se Dragon's Dogma, mikä sen aina piti ollakin. Taistelu ei olekaan enää merkityksetöntä. Hirviöt ovat huomattavasti haastavampia, ja itselleni ainakin lauma peruspahiksia oli tässä vaiheessa selkeästi vaikeampi selättää kuin pelin pääpomo juuri äsken. Juoni alkaa elää. Siihen tulee käänteitä. Aiempia tapahtumia selitetään. Yhtäkkiä minulla ei ollutkaan enää mikään kiire laittaa ohjainta alas.

Hieno homma, että rattaat lähtivät raksuttamaan edes jossain vaiheessa peliä, mutta aiheutti tämä kuitenkin jossain määrin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta olen iloinen, että peli osoittikin pystyvänsä hyväksikäyttämään kaiken sen potentiaalin, mitä se piti koko ajan sisällään. Toisaalta olen pettynyt, että koko monenkymmenen tunnin mitta ei onnistunut viihdyttämään minua niin kuin tuo muutaman tunnin kestoinen loppupyrähdys.

Loppujen lopuksi olen kuitenkin iloinen, että jaksoin sinnitellä heikoksi kuvittelemani pelin mukana loppuun saakka. Aluksi en olisi kuvitellut suosittelevani peliä kenellekään. En edes itselleni. Kyseenalaistin, että miksi minä edes haluan tuhlata aikaani viihteeseen, joka ei viihdytä. Mutta kaikkien odotusten vastaisesti lopussa seisoikin kiitos. Eikä edes siinä muodossa, että olipa kiva saada tämä pelattua, niin ei tarvitse siihen enää koskea. Se oli omalla tavallaan hyvin palkitsevaa löytää sieltä pelin lopusta jotain niin hienoa, että se hyvitti toimivuudellaan kaiken aiemman vaivan ja puurtamisen. Siitä jäi sellainen olo, että kärsivällisyys palkitaan. Pitäisiköhän minun lanseerata uusi sanonta: "kärsivällinen kana pelistä parhaat puolet löytää". Ei ehkä tosin aivan yhtä sulavasanainen tämä minun versio kuin se alkuperäinen.

Kyllä. Se on Comic Sans. Että terkkuja vaan sinne Kuopioon sataman suuntaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti