sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Hikeä, verta ja miellyttäviä yllätyksiä

Pari kuukautta minä olen tässä pyöritellyt ja tuskastellut Dragon's Dogmaa. Peli maistui vähän puulta ja mieli teki lopettaa, mutta ei luontoni sallinut. Pakko oli puskea viimeiseen asti, kun kerran oli leikkiin ryhtynyt. Loppumetreillä aloin jo miettiä, että hyvä kun saa viimeinkin pakattua pillit pussiin. Sitten olen varmasti pätevöitynyt kirjoittamaan tiukkaa kannanottoa siitä, kuinka ei ole ennen niin tylsiä lohhareita metsästetykään ihan niin tylsällä tavalla. Mutta onneksi pidin pintani, enkä luovuttanut. Nyt täytyy nimittäin vähän perua aikaisempaa narinaani, tai edes lisätä siihen sivuhuomautus. Loppupomon jälkeen peli nimittäin pisti ihan eri vaihteen silmään, ja endgame olikin jo Dragon's Dogma 2.0. Se otti kaiken sen potentiaalin, mitä pelissä oli ihan alusta asti, ja toteutti sen täydessä mitassaan.

Juoneltaan Dragon's Dogma on suuri lohikäärmejahti. Pelin alussa lohikäärme on tullut pelimaailmaamme kylvämään satunnaista tuhoa. Se lennähtelee välistä kaupunkeihin ja pelottelee kansalaisia. Ei se oikeastaan tuhoa juuri mitään. Mitä nyt vain säikyttelee kansalaisparkaset sisätiloihin ja lukkojen taakse. Mutta minun hahmonipa päättää jostain syystä olla tyhmänrohkea ja tuikkaa rekan kokoista kärmestä ruostuneella miekalla nilkkaan. Kärmeshän ei tästä tykkää ja repäisee sankariltani sydämen rinnasta. Jutustaa vielä ennen lähtöään: "Minäpä otan tämän, etkä sinä voe sille mittään. Tule hakemaan se takas, jos uskallat. Minä oon tuolla K-Marketin pihassa joka perjantai minun Corollalla. Suat lättyys jos näätät siellä nuamoos. Tuupa vuan käämään, niin kötistään!" Sitten se lentää pois. Oletettavasti sinne K-Marketin pihaan. Tämä on siis pelin alkuasetelma. Siitä sitten lähdetään. Pikkukylän tyttö (tai poika) suuntaa kohti suurta maailmaa ideanaan kötistä dargonin kanssa ja voittaa siltä varastettu sydämensä takaisin. Tässä vaiheessa vähän ihmettelin juonta. Mietin, että onpa siinä omituinen lohikäärme. Eihän sen toiminnassa ollut mitään järkeä. Miksi se ei vain polta kaikkea ja tapa kaikkia, jos se kerran tahtoo kylvää tuhoa? Luottavaisin mielin lähdin kuitenkin edistämään juonta. Uskoin vakaasti, että kyllä tästä vielä hyvä tulee ja tarina kertoo syyn kaikkeen. Tokihan tästä saadaan muheva tarina aikaiseksi, se varmaan vain selostetaan pikkuhiljaa välivideoissa ja ehkä maailmasta löytyvissä tekstinpätkissä. Mutta pitkäänpä sain odottaa. Kylästä lähdettyäni siirryin avoimeen maailmaan. Sain monenlaisia toimeksiantoja eläinten tappamisesta tavarankuljetuksiin ja saattamistehtäviin. Missään ei kuitenkaan oikeastaan kerrota lisää kaiken tarkoiksesta. Mikä se lohikäärme on? Mistä se tuli? Mitä se haluaa? Kaikki johdattaa kuitenkin askel askeleelta lähemmäs sitä K-Markettia. Siltä polulta ei muuten pääse sitten vahingossakaan eksymään. Siitä pitää huolen yli-innokkaat koneohjatut pelikaverini. Ne kertovat kyllä vähän väliä, mihin seuraavaksi pitää suunnata. Sen vain jättävät mainitsematta, että miksi. No, löydän lopulta K-Marketin ja teurastan sydänvarkaan. (En suostu sanomaan tätä spoileriksi, oli tämä sen verran odotettavissa oleva loppuratkaisu.) Vieläkään mitään ei selitetä. Vieläkään juoneen ei saada päätä eikä häntää. Pelin juoni jäi tuntumaan ohuelta, vaikka ei se varsinaisesti ollut huonokaan. Ihan hyvältä se paperilla kuulostaa, mutta lopputulos jäi tuntumaan tarkoituksettomalta vielä pääpahiksen kaaduttuakin.

Sama ongelma jatkuu omasta mielestäni myös pelimekaniikkojen puolelle. Pelissä on mahdollista valita aluksi yksi kolmesta luokasta hahmolleen: siitä voi tulla miekalla ja kilvellä varustettu soturi, tikareita ja jousipyssyä heilutteleva metsästäjätyyppi tai taikoja heittelevä maagi. Myöhemmin luokkaa saa vaihtaa tai valita jotakin näiden välimaastosta. Kaikkia opittuja kykyjä ei voi käyttää samanaikaisesti, vaan niistä pitää aktivoida käyttöön muutamia kerrallaan. Maailmasta löytyy erilaisia hirviöitä, joilla on erilaisia heikkouksia, joten niitä kykyjä pitää vaihdella sen mukaan, mitä vastustajia reitillä on odotettavissa. Joskus hahmo voi yrittää paukuttaa niitä kauempaa. Joskus voi yrittää kiivetä pahiksen selkään ja ottaa vähän lähikontaktia. Kaikki kuulostaa todella monipuoliselta ja mielenkiintoiselta. Siis paperilla. Lopputulos tuntuu tässäkin suhteessa todella laihalta. Ainakin lohikäärmeen kaatumiseen asti.

Yllättäen pelin loppupahiksen jälkeen ei tulekaan lopputekstit. Kaikki ei päätykään sinne K-Marketin pihaan, vaan sitten alkaakin loppuselvittely. Siinä vaiheessa tuntuu siltä, kuin olisikin vaihdettu eri peli konsolin levykepesään. Nyt alkaa se Dragon's Dogma, mikä sen aina piti ollakin. Taistelu ei olekaan enää merkityksetöntä. Hirviöt ovat huomattavasti haastavampia, ja itselleni ainakin lauma peruspahiksia oli tässä vaiheessa selkeästi vaikeampi selättää kuin pelin pääpomo juuri äsken. Juoni alkaa elää. Siihen tulee käänteitä. Aiempia tapahtumia selitetään. Yhtäkkiä minulla ei ollutkaan enää mikään kiire laittaa ohjainta alas.

Hieno homma, että rattaat lähtivät raksuttamaan edes jossain vaiheessa peliä, mutta aiheutti tämä kuitenkin jossain määrin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta olen iloinen, että peli osoittikin pystyvänsä hyväksikäyttämään kaiken sen potentiaalin, mitä se piti koko ajan sisällään. Toisaalta olen pettynyt, että koko monenkymmenen tunnin mitta ei onnistunut viihdyttämään minua niin kuin tuo muutaman tunnin kestoinen loppupyrähdys.

Loppujen lopuksi olen kuitenkin iloinen, että jaksoin sinnitellä heikoksi kuvittelemani pelin mukana loppuun saakka. Aluksi en olisi kuvitellut suosittelevani peliä kenellekään. En edes itselleni. Kyseenalaistin, että miksi minä edes haluan tuhlata aikaani viihteeseen, joka ei viihdytä. Mutta kaikkien odotusten vastaisesti lopussa seisoikin kiitos. Eikä edes siinä muodossa, että olipa kiva saada tämä pelattua, niin ei tarvitse siihen enää koskea. Se oli omalla tavallaan hyvin palkitsevaa löytää sieltä pelin lopusta jotain niin hienoa, että se hyvitti toimivuudellaan kaiken aiemman vaivan ja puurtamisen. Siitä jäi sellainen olo, että kärsivällisyys palkitaan. Pitäisiköhän minun lanseerata uusi sanonta: "kärsivällinen kana pelistä parhaat puolet löytää". Ei ehkä tosin aivan yhtä sulavasanainen tämä minun versio kuin se alkuperäinen.

Kyllä. Se on Comic Sans. Että terkkuja vaan sinne Kuopioon sataman suuntaan.


maanantai 24. syyskuuta 2012

Syysnatinaa

Voe elläen tuota syksyä, en paremmin sano. Olen joutunut ajanvietteiden, harrastusten ja töiden takia välillä näyttämään nenääni ulkoilmaan ja ei muuta voi sanoakaan kuin voe elläen. Syyssade. Koirakin kiukuttelee huonoa keliä. Kyllä siinä tulee ihan eri tavalla selväksi, että miksi sitä oikeastaan viihdynkään kotosalla, pleikan ääressä ja viltin alla. Ja ihan kuin tuo hirvittävä keli ei olisi riittävästi, minun tukkani heilahtaa vähän väliä silmien eteen ja liimautuu siihen kuin kärpäspaperiin. Ihan kuin se olisi yhdistänyt voimansa luonnon kanssa saadakseen siirrettyä minut pois kaduilta ja ihmisten ilmoita. Srsly.

Minun tukkani tekee kaikkensa saadakseen minut pois ihmisten ilmoilta ja takaisin pleikan ääreen.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Moninpeliä parhaimmillaan

Tuossa viikonloppuna minä kaivelin Diablo 3:n pitkän tauon jälkeen taas naftaliineista. Peli on paussini aikana saanut joitakin ihan hyviä muutoksia ja pelaaminen tuntui taas varsin mielekkäältä. Kavereiden kanssa porukalla sitä mätettiin ja samalla oltiin Skypen kautta yhteyksissä. Ihan melkeinpä kuin oltaisiin oikeasti oltu kaikki saman katon alla. (Jos ei lasketa niitä nettipuhelun ongelmia, siis. En ainakaan muista, että saman katon alla ollessa kukaan olisi koskaan menettänyt yhteyttä toistensa väliltä siten, että kaikki kuulee minut, mutta ei toisiaan.... :D) Siinä mietin, että kyllä moninpelaaminen on parhaimmillaan tätä: Kaikki pelaa, kaikilla on hauskaa, touhutaan yhdessä.

Mutta tänä aamuna näin videon, joka antaa mielestäni tuollaiselle moninpelille aikalailla kovan vastustuksen parhaana moninpelaamisen muotona. Mutta onko tämän pelimuodon idea sitten a) katso Conanin pelaamista vierestä ja naura pisut housussa, b) katso koomikon pelaamista vierestä ja naura pisut housussa, vai c) katso pas... heikomman pelaajan touhuja vierestä ja naura pisut housussa? Suorilta käsin keksi ainakin yhden pelin, joka olisi varmasti viihdyttävämpi tällä tavalla pelattuna. Conan, tuutko pelaamaan meille mun Dragon's Dogman loppuun?



Pahoittelen mahottoman rumaa tapaa, jolla video ei mahdu postauksille tarkoitettuun laatikkoon. Mutta kun ei mun tekniset taidot riittäneet enempään. Tai oikeastaan minun hermot eivät riittäneet enempään guuglailuun näin aamutuimaan, ennen puoltapäivää. Olkaa tyytyväisiä edes tähän. Kiittämättömät! :D

perjantai 14. syyskuuta 2012

Vanha suola janottaa

Huuhhuh. Eka työviikko on ohi piiiitkän kesäloman jäljiltä ja muuta ei voi sanoa kuin että on se stamina vähän laskenut löhöillessä. Nyt meinaan tuntuis jo siltä, että olisi taas melkein loman tarpeessa. :D Vaan ei auta, töitä on tehtävä. Ja huippumukavaahan se on, kun vaan jaksaa vääntäytyä sinne sorvin äärelle. Nyt on kuitenkin onneksi viikonloppu ja aikaa peleille ja harrastuksille.

Sohva siis kutsuu ja oikein vaatii ottamaan viltin harteille, bullin kainaloon ja pädin käteen. Muttakö tässä ois ropleemi. Minua taitaa nimittäin vähän vanha suola janottaa. Tämä ilmenee siinä muodossa, että haluaisin oikeastaan skipata Dragon's Dogman ja palata takaisin Dark Soulsiin ja Lordranin linnakkeen sokkeloihin. Minä olen normaalisti aika vahvasti pelien, leffojen ja kirjojen keskenjättämistä vastaan. Leffoista olen viimeksi kesken jättänyt Tappajakondomin joskus vuonna ypäjäjakäpylä (voe elläen, mitä shaibaa), peleistä Ghostbustersin pari vuotta sitten (pleikka hajos ja vei tallennukset mennessään :( ) ja kirjoista jonkun amerikankiinalaisista kertovan teoksen tänä kesänä (sain Dark Soulsin). Luonto siis pistäisi kovasti vastaan keskeyttämistä ajatellessa, mutta kun houkuttaa. Houkuttaa, I tell you.

Dark Soulsista tuli ihan vastikään pc-versio. Hyvä vaan tietokonehihhuleille, että heillekin tarjoillaan välillä helmiä sen-oikean-pelimaailman puolelta. Uusi julkaísu toi pelin uudestaan mediaan, ja se taitaa olla se tämä uusi näkyvyys, joka koituu minun kohtalokseni. Nytkin nami-tortillaa herkutellessani lueskelin Suurta Kotimaista Pelijulkaisua ja sielläkin oli siitä juttu. Kuvia katsellessa tulee ihan sellainen olo, että "Älä mene sinne, mene tuonne oikealle alas portaita. Hullu!" Tai ehkä jopa "No anna se pädi tähän, niin minä näytän". Täytyy kyllä sanoa, että pelissä on tehty jotain perustavanlaatuisesti oikein, jos pelkästään kuvien näkeminen aiheuttaa tuollaisia tuntemuksia vielä viikkoja sen jälkeen, kun peliin on viimeksi koskenut. Kyllä on Dark Souls monessa mielessä ansainnut kaiken sen huomion, mitä sille on annettu lehdissä ja inttervepsissä.

Yhtä asiaa minä en kuitenkaan ymmärrä sen saamassa huomiossa. Se on nimittäin se, kuinka kaikki kuvailevat sitä vaikeaksi. Vaikeaksi? Ihan tosi? Mistä kohtaa? Minusta vaikea on vaikka Starcraft 2, joka vaatii niin sorminäppäryyttä kuin strategiantajuakin. Tai pelivanhukset, joissa tallennuspisteitä ei tunnettu vaan kuolema vei aina pitkän kentän, joskus jopa koko pelin, alkuun saakka. Tai vaikka ihan monet nykypelitkin, joissa vaikeustasoa on säädetty ylöspäin keksimällä sinne ihan älytöntä tuuria vaativia kohtia väliin. Niistä et harjoittelemalla pääse etenemään, kun pitää odottaa kunnes tuuri käy kanssasi ja lennättää sinut kohdan yli.

Ei. Siis... Ei. Eihän ne just verranneet SC2:a ja Dark Soulsia. Flash on todellakin unimpressed. Kuva osoitteesta http://www.quickmeme.com/meme/35s93h/

No joo, tunnustettakoon, kyllä se DSouls minunkin mielestäni oli ensimmäisen parin tunnin ajan vaikea peli. Mutta sitten minä hokasin. Ei se ole vaikea ollenkaan, se antaa vain pelaajalle mahdollisuuden itse selvittää tiensä vaikeiden kohtien läpi. Se ei kerro oikeita vastauksia valmiiksi, mutta oikeat vastaukset ovat kuitenkin olemassa. Vaihda asetta tai armoria. Jätä ne taiat jonkun yhden mobin ajaksi suosiolla syrjään. Vaihtoehtoja on ja niitä on kiva kokeilla. Loppujen lopuksi kyse on ehkä reiluimmasta pelistä, jota olen pitkään aikaan pelannut. Peli ei pelaa puolestasi, mutta se ei myöskään lyö kapuloita rattaisiin ja mokaa kaikkea ihan itsestään. Se ei myöskään anna karttaa, se ei kerro, mistä mitäkin löytyy. Pelaaja on samalla viivalla hahmonsa kanssa: uusi kaveri uudessa paikassa, eikä mitään hajua, missä on, minne pitäisi mennä tai mitä sieltä löytyy. Se tekee muuten tunnelmallekin ihan ihmeitä, jos pelaaja ei tiedä, mitä kulman takana on. Sitä pitää vain pysyä kokoajan varpaillaan, jos ei satu olemaan entisestään tuttu paikan ja ympäristön kanssa. Jos tulee tenkkapoo, niin aina voi etsiä apua netistä. Ja monasti kyllä itse ainakin etsinkin. Mutta sehän oli sitten  ihan oma valinta, eikä peli pakottanut neuvoja kurkustani alas. Tämän yleisen vaikeustason kauhistelun vuoksi olin nyt varsin positiivisesti yllättynyt kun pääsin tuon Suuren Kotimaisen Pelijulkaisun arvostelun loppuun saakka. Suuri Kotimainen Arvostelija oli kanssani samaa mieltä: ei DSouls ole vaikea, siinä on tunnelmaa. Sehän taitaakin olla viksu kaveri, koska kuulemma suuret mielet ajattelevat samoja latuja pitkin. Tunnetustikin minä olen yksi näistä sanonnan tarkoittamista suurista mielistä, joten kaipa ne muutkin sitten ovat, jos ovat kanssani yhtä mieltä.

Mutta nyt huomaan palanneeni vanhoille laduille tässä kirjoituksessani. Ehkä minusta on tuloillaan DSoulsin fangirl? Vähän väliä palaan tähän samaan aiheeseen näissä teksteissäni. Mutta ehkä se ei haittaa. Kai sitä voisi olla huonompiakin asioita? Tähän ongelmaan taitaa olla oikeastaan enää vain yksi ratkaisu: minun pitänee vain alistua vetämään se viltti harteille, koiruus kaikkuun ja käpertyä niiden ja pädin kanssa soffalle. Ja jos minä nyt vain vähän pelaan sitä Dark Soulsia. Ihan vain vanhan suolan janoon. Jos minä siten pelaan sen Dragon's Dogman loppuun het seuraavaksi. Niin eihän se ole sama kuin sen kesken jättäminen?

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Ensimmäisen maailman ongelmia

Apua, minulla on ongelma. Ensimmäisen maailman ongelma. Minun maailman pisin kesälomani alkaa lähestyä loppuaan! Täytyy sanoa, että tässä lomailujutussa on ihan selkeästi puolensa, tässähän on ihan oikeasti ehtinyt jopa rentoutumaan ja vähän harrastelemaankin kaikkea omassa tahdissa. Mutta lomailun ongelma ei nyt ole se, että loma loppuisi liian lyhyeen vaan se, että se on jatkunut liian pitkään! Tehtäköön tässä nyt sellainen paljastus, että en ole ammatiltani varsinaisesti nörtti, vaan oikeasti olen opettaja. Lomat on siis minun alalla aikalailla pidemmät kuin mihin muut ihmiset saavat tyytyä. :( Ja nyt sitten kaikkien näiden lomakuukausien jälkeen minua jännittää mennä takaisin töihin. Ihan kuin olisi taas menossa ensimmäistä päivää uuteen paikkaan, vaikka ei ees oo. Ja ihan kun se ei olisi vielä riittävän paha, tässä on vielä pahempaakin... Nimittäin minua jänskättää jo niin paljon, että en voi oikein edes pelata! Buu, ei hyvä. :'(


tiistai 4. syyskuuta 2012

I Love Your Blog -tunnustus

Ohhoh! Äsken loggasin sisään mailiini ja huomasin, että Pikku Pelihyllyni oli saanut tunnustusta kanssabloggaajaltani, Mikolta! Apuva, kylläpä nyt posket punoittaa! En oikeastaan koskaan uskonut, että kukaan alkaisi oikeasti lukemaan minun hämmentyneitä jaarittelujani, saati sitten tykkäisi niistä. Aloin itse asiassa kirjoittaa tätä blogia ihan vain sen takia, että minulla on menossa maailman pisin kesäloma ja halusin jollain tavalla päästä purkamaan kaikkia niitä ajatuksia ja mielipiteitä, joita pelaamani pelit herättävät. Ei kai sitä voi tuota avokkirukkaakaan pommittaa heti pitkän työpäivän jälkeen sillä, kuinka Max Payne on ollut tänään ihan hirveen huono tai Dark Soulsissa on ollut hirveitä gänkkääjäurpoja. Vai voiko? Emmä tiiä. :D

Mutta tuossa blogitunnustuksessa on muutakin ideaa, kuin vain että muut saa kehua minua. Tässäpä lyhyesti homman nimi:



1. Kiitä linkin kera blokkaajaa, jolta sait tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi tunnustuksen Post it -kuva ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempiblokkaajasi jakavat sen eteenpäin.

Hirmu kiva idea itse asiassa. Se on aina kiva saada vähän taputusta olalle, ja tälleen voi antaa muille kivoille bloggaajille heidän kipeästi ansaitsemiaan hatunnostoja. Ja samalla he voivat saada näkyvyyttä edes vähän isomman yleisön silmissä. Mutta mutta. Tähän voisin kuitenkin sanoa Houstonille meillä olevan ongelman. Minä en ole päässyt ihan hirveän syvälle blogipiireihin, enkä lue kovinkaan montaa blogia. Lukulistallani on tarkemmin sanottuna vain neljä blogia. Mutta niille kaikille annan kyllä tunnustusta enemmän kuin mielelläni. Niin notta minun Top 4 aakkosjärjestyksessä, olkaapa höylit:

1. Ketustelua on vauvablogi! Lisa Love on ihanan positiivinen ihana tyttö ja hänen blogi on hirmu kiva. Lissu Rules!

2. Mikkoakin kiinnostaa -blogia kirjoittaa samainen Mikko, joka antoi tämän tunnustuksen ja haasteen minulle. Blogissaan hän käsittelee pelejä ja leffoja ja hyviä pelitarjouksia. Hän on myös muutamaan otteeseen järjestänyt arvontoja, joissa palkintona on yhdelle onnelliselle joku pc-peli. Viimeksi tarjolla oli kauhea kauhupeli Amnesia: The Dark Descent, jota itsekin tavoittelin. Eipä tällä kertaa suosinut arpaonni allekirjoittanutta, mutta ehkä se ei haittaa. Saanpahan nukuttua yöni, kun ei tarvitse pelätä mörköä sängyn alla...

3. Sisustus Korjaamo on nimensä mukaisesti sisustukseen liittyvä blogi. Ja mikä parasta, sen taustalla on yhden naisen kuopiolainen pienyritys. Paula itse kertoo siitä näin: "Yrityksen palveluita ovat sisustussuunnittelu sekä uniikkien sisustustuotteiden myynti niin yksityisille kuluttajille kuin yrityksillekin. Pääasiallinen toiminta-alue on Kuopio ja lähikunnat, tarvittaessa koko Suomi." Kunnioitan yleisestikin yrittäjiä todella paljon, sillä se on usein enemmänkin niinkuin vaativa elämäntapa kuin ammatti. Mutta tämä Sisustus Korjaamo on ihan omassa luokassaan. En ole tästä aivan varma, mutta käsittääkseni sisustussuunnittelun lisäksi Paula myös entisöi vanhoja hienoja kalusteita ja antaa niille uuden elämän  ihmisten kodeissa. Itse rakastan vanhoja kalusteita, joten olen erityisen ihastunut tähän ideaan. Kaikessa vanhassa on vain sitä jotain. <3 Sitä paitsi Paulalla on tyyliä!

4. Wrapped in Glass on listani viimoinen blogi. Kristi kirjoittelee peleistä, musiikista, keikoista, leffoista, koirista, kirjoista. Aika lailla monesta asiasta siis.

Kyllä vähän harmittaa, ettei miulla ole laittaa tähän vielä viidettä blogia listaan. Varmasti olisi vielä hirveästi monia muitakin, jotka ansaitisisivat huomiota. Mutta kun en minä viitti huijata. Näitä minä olen vain lukenut tähän mennessä. Mut ehkä ne ois niin hyviä, että vastaavat viittä? Kiitos vielä Mikolle haasteesta! Oli kyllä huisin mielenkiintoista. :)